Ahkeran bloggaajan kuulumiset..

Viimeisestä kirjoituksesta on nyt kulunut aikaa todella kauan. Olen lopettanut koko cambridgen. Eli olen taas se laiska pullukka ja jo löysähköiksi muuttuneet farkut hieman kiristävät jälleen. Toisaalta tilanne naurattaa ja on kiva syödä taas kaikkea, mutta tietysti olen itseeni pettynytkin. Ehkä pitäisi poistaa blogi tai sitten keksiä uusi aihe..

Miksikö lopetin, vaikka alku oli aivan hyvä? No siksi, koska turhauduin! Kiloja lähti mielestäni aivan liian vähän siihen verrattuna, että tein todella kaikkeni. Se on totta, että napostelin kuurin yhteydessä kaikenlaista, mutta ketoositikut olivat vahvasti punaisella, eli liialliseksi sikailuksi syöminen ei niistäkään päätellen mennyt.

Mielestäni oli aika kallista, että minun tapauksessani alle kilon viikkotahdilla putoavan painon hinnaksi tuli noin 70€! Valmentajani tsemppasi, että usein cambridgen uusintakierroksella käy niin, että paino ei putoakaan enää nopeasti. Olisi voinut kertoa sen jo heti aloittaessani, että olisin voinut asennoitua asiaan. Tuohon se homma sitten oikeastaan jäi. Minulla on kyllä parin viikon pussukat kaapissa tallessa ja olen sulatellut asiaa, että käyttäisin ne pois ja koittaisin vielä kerran.

Kun lopetin pussittelun, niin vakuutin itselleni, että saan painoa ominkin konstein alas ainakin puoli kiloa viikossa. Ja ehdottomasti halvemmalla! Ei mennyt ihan niin, eli taas onnistuin hienosti huijaamaan itseäni :D Cambridgen ehdottomaksi plussapuoleksi voin kyllä sanoa, että pussejen kanssa on todella helppoa, kun ei tarvitse miettiä syömisiä. Kun vauhtiin pääsee niin säästyy se kaikki kokkailuun ja ruokailuun menevä aika.

Tämä kuukausi on ollut (ja tulee olemaan) kiireinen ja stressaava. Olen tsempannut itseäni syömällä herkkuja ja kovasta ajatustyöstä huolimatta aivoissa kytee edelleenkin sellainen ajatus, että voin palkita itseäni herkuilla, kun olen suoriutunut tehtävistäni hyvin! Kovin on hankala ihmisen päästä eroon sellaisista ajatusmalleista joita on aikoinaan päähänsä päästänyt ja itselleen hyväksynyt.

Ensimmäinen punnitus

Nyt onkin jo kulunut muutama päivä edellisestä postauksesta ja on aika päivittää kuulumisia. Aluksi kerron kuluneesta viikonlopusta. Piti siis olla synttärit, mutta ne siirtyivätkin pari viikonloppua eteenpäin, joten en joutunut ruokakiusauksiin. Vaikka kermakakkuun en "joutunutkaan" viikonloppuna sekaantumaan, niin sunnuntaina söin kuitenkin palan kotitekoista pitsaa ja suklaakonvehtejakin muutaman.

Sunnuntaina myös kuntoilin hieman. Poljin kuntopyörällä rauhallista tahtia 30 min. Pyörän mittarin mukaan matkaa kertyi 8,87 km ja kaloreita paloi 295 kcal. En jaksanut laittaa sykemittaria päälle kun pyöräilin, joten en tiedä pitävätkö kalorilukemat kuinka hyvin paikkansa. Tosin pidän Tunturia laatumerkkinä, joten uskoisin, että mittaristo näyttää niin kuin pitääkin. Täytyy joskus koittaa tehdä sama sykemittarin kanssa ja katsoa poikkeavatko lukemat toisistaan.

Eilen ketoaineiden pitoisuudet olivat kohonneet ja sama touhu jatkui tänäänkin. Pitoisuudet ovat nyt 1,5 mmol/L. Olin ihan varma, että pitsapala vaikuttaa ketoosiin, mutta niin ei käynytkään. Hieno homma! Näläntunne tuntuu vieläkin melko vähäisenä. Tänään olen syönyt 4 suklaapalaa, muutaman salaattijuustokuution ja pari cambridgen pussia lisäksi. Yksi pussi pitäisi vielä syödä tänään, mutta tuntuu ihan siltä, että ilmankin pärjäisin.

Huomenna tulee kuluneeksi tasan 2 viikkoa siitä, kun aloitin tämän kuurin. Tänään kävin puntarissa ja yllätys oli mukava. Painonpudotussaldoksi muodostui -5.4kg :) Jee! Kotona käyn vaa'alla mahdollisimman vähissä vaatteissa ja aamulla, niin lukemat näyttävät mahdollisimman näteiltä. Ehkä voisin myös huomenna punnita itseni, niin saisin kahden viikon tuloksen tarkalleen.

Kävin tänään tapaamassa myös cambride -valmentajaani. Hänet näin viimeksi 11.2 kun kävin ostamassa pussikeittoja. Sillon hän punnitsi minut, mutta laihishan alko vasta 19.2 ja ehdin siinä jo haalimaan lisää kiloja. Tuo välissä oleva viikko tuli syötyä huonosti. Kaikkea mahdollista ja mahdollisimman paljon, sillä ajatuksella, että "kohta ei saa syödä enää mitään". 

11.2 painosta olen siis laihtunut 3.3 kg valmentajan punnitusten mukaan. Valmentajan punnituksissa olen aina täydessä vaatetuksessa ja hyvä niin. Olisi jotenkin ärsyttävä keikkua siellä alusvaatteissa puolitutun ihmisen edessä vaikka hän onkin mukava. Punnituksessa selvisi myös, että vaikka olen laihtunut, niin rasvaprosenttini on noussut ja lihasprosenttini laskenut. Näin voi kuulemma aluksi käydä. 

Summa summarum: Paino -3,3 kg , BMI -1,3 % , rasvaprosentti +1 % , lihasprosentti -1.1 %.

Tasaista tallausta

Kello on nyt noin 15.30 ja juon vasta päivän ekaa pirtelöä. Söin samalla 100g raejuustoa, koska päiväys vanhenee kohta ja nyt on sellainen vaihe, että en halua heittää ruokaa roskiin. Eilen söin pirtelöiden lisäksi raejuustoa ja muutaman kirsikkatomaatin. Juustot ovat nyt onneksi loppu :) En ole tainnut olla vielä yhtäkään päivää ihan puhtaalla pussikuurilla. Olen kumminkin tyytyväinen tilanteeseen ja selitysvelvollinen ainoastaan itselleni. 

Keskiviikosta lähtien ketoositikku on näyttänyt ketoainepitoisuudeksi 0,5 mmol/L ja välillä väri on ollut lähellä lukemaa 1,5mmol/L. Eli siis sanoilla kerrottuna 0,5mmol/L tarkoittaa että on hieman ketoosissa ja 1,5 on matala ketoositila. Nälkä tuntuu vieläkin välillä, mutta nyt alan olla niin tottunut tilanteeseen, että osaan sivuuttaa näläntunteen ilman erityisiä ponnistuksia. Iltapäivät ovat vieläkin haastellisia, silloin tunnen itseni todella nälkäiseksi.

Tämä loppuviikko on mennyt mukavasti eikä siitä oikein ole mitään raportoitavaa. Eilen kun makasin sohvalla ja katselin telkkaria niin tuli sellainen olo, että "nyt tästä puuttuu jotakin". Se "jotakin" tarkoitti tietysti naposteltavaa! En ollut nälkäinen, eikä erityisesti tehnyt mitään mielikään. Tässä sen huomaa, että miten aivot ovat vielä kiinni opituissa tavoissa! En sitten tietenkään napostellut mitään, eikä mulla täällä mitään herkkuja olisi ollutkaan. 

Huomenna vietämme synttäreitä perhepiirin kesken. Aloitan nyt jo mielikuvaharjoitukset huomista koskien, että pystyn sivuuttamaan notkuvan kahvipöydän. Tiedän jo valmiiksi, että tarjoilu ei ole ihan vaatimattomimmasta päästä ja minähän olen suorastaan omassa elementissäni herkkupöydän ääressä. Tälläkin hetkellä takaraivossa jyskyttää ajatus "voisinhan mä nyt vähän maistaa".. Tämä ilta menee siis siihen, että vakuuttelen itselleni etten todellakaan voi maistaa. Vähääkään.